Vox Clamantis
Virolainen Grammy-palkittu lauluyhtye Vox Clamantis koostuu viidestätoista laulajasta, jotka jakavat intohimonsa gregoriaaniseen lauluun, varhaiseen polyfoniaan ja nykymusiikkiin. Kapellimestari Jaan-Eik Tulven vuonna 1996 perustama yhtye on saanut sekä kriitikkojen että yleisön kehuja ainutlaatuisesta soundistaan ja merkityksellisistä tulkinnoistaan.
Yhtyeen musiikillisen ajattelun juuret ovat syvällä vanhan eurooppalaisen musiikin perinteessä, mutta myös balttilaisen nykymusiikin esittäminen muodostaa Vox Clamantisin ohjelmiston ydinteeman. Aikamme tärkeimpiin säveltäjiin kuuluva Arvo Pärt on säveltänyt useita teoksia Vox Clamantisin kantaesitettäväksi. Helena Tulvesta on vuosien saatossa tullut yksi Vox Clamantisin kotisäveltäjistä ja hänen omaleimainen värikäs musiikillinen kielensä on kehittynyt yhdessä yhtyeen kanssa.
Yhtye konsertoi Virossa ja ulkomailla. Kiertueet ovat vieneet Vox Clamantisin ympäri maailmaa, mukaan lukien Sydney Festival, Hong Kong Arts Festival, RCM’s 21C-festivaali Torontossa, Manchester International Festival, La Folle Journée -festivaali Ranskassa ja Japanissa, La Roque d’Anthéronin kansainvälinen pianofestivaali.
Vuonna 2017 Vox Clamantis sai Viron tasavallan Kulttuuripalkinnon. Heidän viimeisin levynsä, Music by Henrik Ødegaard, valittiin vuoden 2023 kuoromusiikkialbumiksi Virossa.
Jaan-Eik Tulve, yhtyejohto
Jaanika Kuusik, sopraano
Mari-Liis Urb, sopraano
Anete Peäske, sopraano
Susanna Paabumets, altto
Kadri Hunt, altto
Aleksandra Bekušev, altto
Sander Pehk, tenori
Anto Õnnis, tenori
Sakarias Jaan Leppik, tenori
Ryan Adams, tenori
Taniel Kirikal, basso
Tõnis Kaumann, basso
Riivo Kallasmaa, basso
Aare Külama, basso