Jukka Nykänen

Jukka Nykänen, piano

Pianisti Jukka Nykänen on kotonaan konserttilavalla, teatterinäyttämöllä kuin viihdekonserttikiertueen tai nykyoopperan puikoissakin. Nykänen on esiintynyt vuosien varrella mm. Helsingin juhlaviikoilla, Espoon kansainvälisellä pianoviikolla, Kuhmon kamarimusiikissa, LuostoClassicissa sekä Turun, Mäntän, Lemin ja Joroisten musiikkijuhlilla, sekä soittanut mm. Helsingin ja Kuopion kaupunginorkesterien, Vantaan viihdeorkesterin sekä Retuperän WBK:n solistina. Suomen lisäksi hän on konsertoinut Saksassa, Japanissa ja USA:ssa.

Nykänen aloitti pianonsoiton opiskelun Espoon musiikkiopistossa Kata Nummi-Kuisman oppilaana ja jatkoi myöhemmin opintojaan Sibelius-Akatemiassa Teppo Koiviston johdolla. Pianonsoiton lisäksi Nykänen on opiskellut mm. sävellystä, vapaata säestystä sekä lied- ja kamarimusiikkia. Hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2006 ja siitä lähtien on työskennellyt freelancerina. Laaja-alainen muusikko esiintyy säännöllisesti televisiossa ja radiossa, ja toimii paljon niin laulumusiikin, teatterin kuin oopperankin parissa – paitsi pianistina, myös säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina. Omista pianosovituksistaan Nykänen on julkaissut kaksi soololevyä: Kotimaani sekä Pianovirtuoso, jonka Helsingin Sanomat valitsi yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä.

Nykänen esiintyy Urkuyö ja Aaria-festivaalilla Jukka Nykänen Bandinsa kanssa.