EMO Ensemble

EMO ENSEMBLE on noin kolmestakymmenestä nuoresta ja kokeneesta kuorolaulajasta koostuva uuden musiikin esittämiseen profiloitunut kamarikuoro. Intohimo esittää laulumusiikkia ja tahto toteuttaa uudenlaisia konserttielämyksiä ovat EMO Ensemblen toiminnan ydin. Vuonna 2000 Pasi Hyökki halusi perustaa soinniltaan ennenkuulumattoman laulukokoonpanon Suomeen ja kokosi kamarikuoron vahvuisen laulajiston nuoria muusikoita EMO Ensembleen, Espoon musiikkiopiston yhteyteen. Vuoden 2003 Kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun voitosta lähtien EMO Ensemble on profiloitunut aikamme musiikin esittäjänä, joka tarjoaa säveltäjille ketterän instrumentin villeihin kokeiluihin ja hienovaraisten sävyjen toteuttamiseen.

EMO Ensemble tuottaa vuosittain väkeviä elämysmatkoja musiikin parissa joko itsenäisesti tai yhteistyössä muiden musiikki-instituutioiden kanssa. Konsertteihin kutsutaan vaihtuvia vierailijajohtajia, mutta päävastuun kantaa EMO Ensemblen perustaja ja päävierailija Pasi Hyökki. Konserttien ohjelmiston suunnittelee EMO Ensemblen taiteellinen toimikunta yhdessä mahdollisten vierailevien johtajien ja yhteistyökumppanien kanssa.

EMO Ensemble on tuottanut neljä arvostelumenestystä saavuttanutta levyä: Maasta 2005 (Helsingin Sanomien ja Hufvudstadsbladetin vuoden parhaat levyt -lista ja Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen vuoden kuorolevy), Hereillä 2008 (Klassisen musiikin Emma-palkintoehdokas), Taivaaseen 2010 ja Tähti-joululevy 2010.

Kuva: Aleksi Kallioja