KONSERTTIARVOSTELU – HS 29.7.2022 / Ranskalaisurkuri venyi konsertissa kollegan sairastuttua ja irrotti uruista poikkeuksellisen villiä menoa

31.7.2022

Notre Damen pääurkuri Vincent Dubois konsertoi Espoon tuomiokirkossa 28.7.2022. Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila arvioi konsertin.

Helsingin Sanomien arvio konsertista

Ranskalaisurkuri venyi konsertissa kollegan sairastuttua ja irrotti uruista poikkeuksellisen villiä menoa

Pétur Sakari sairastui, Vincent Dubois venyi paikkaajaksi Urkuyö & aarian konsertissa.

Urkuyö & aaria -festivaalin konsertti Espoon Tuomiokirkossa 28.7. –  Bach, Franck, Saint-Saëns, de Falla, Dupré, Reger, Vierne.

Kahden rajoja rikkovan nuoremman polven urkurin oli määrä esiintyä Urkuyö & aaria -festivaalin yökonsertissa Espoon Tuomiokirkossa. Pétur Sakarin sairastuttua ranskalainen Vincent Dubois oli valmis pidentämään yli puolella tunnilla omaa osuuttaan.

Kuulijansa huumannut Dubois on urkutaituri ja -taikuri, joka loihti Espoon Tuomiokirkon uruista fantastisen värikkään seikkailumatkan soitinten kuningattaren ihmeelliseen maailmaan. Hän on aikamme arvostetuimpia urkutaiteilijoita ja Pariisin Notre Dame -katedraalin yksi pääurkureista.

Vaikutti siltä, että Dubois oli lumoutunut Espoon Tuomiokirkon uusista, 2012 käyttöön otetuista, Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamista saksalais-romanttista perinnettä edustavista uruista. Niiden perussävyä on luonnehdittu laulavan täyteläiseksi.

Majesteettista loistoa uruista ei myöskään puutu. Dubois aloitti konserttinsa J.S. Bachin Preludilla ja fuugalla e-molli. Preludi vyöryi mahtavana vuoksena. Dramaattinen kiihkeys ja hehkuva motorinen energia yhdistyivät selkeään arkkitehtoniseen suuruuteen.

Bach-avauksen jälkeen tunnelma vaihtui täydellisesti. César Franckin Cantabile vihki kuulijat salaperäiseen, myöhäisromanttisesti laulavaan hartauteen.

Franckin jälkeen hornan henget alkoivat tanssia ja riekkua Saint-Saënsin Danse macabre -teoksessa. Dubois taikoi urkujen rikkaista äänikerroista erilaisia orkestraalisia tehoja, lyömäsoitinten kalinaa, vaskia, puupuhaltimia ja jousia.

Villin demoninen ja sirkusmainen meno jatkui Manuel de Fallan Tulitanssissa, jossa Dubois sytytti urut kytevistä hiilistä leimuaviin tulenliekkeihin.

Eikä tunnelma rauhoittunut Vincent Duprén Evocantion-teoksen finaalissa, jonka päätaitteessa Dubois käsitteli urkuja kuin räiskyvästi hakkaavaa lyömäsoitinpatteria.

Ensijakson lopuksi Dubois rakensi hämmästyttävän monimutkaisen improvisaation kolmesta tutusta suomalaisesta aiheesta, jotka hän onnistui naamioimaan melko tunnistamattomiksi kromaattisilla harmonioilla. Mielikuvitukseltaan Dubois on ilmeisen rajaton.

Väliajan jälkeen kuultiin ensimmäiseksi Bachin Toccata ja fuuga F-duuri. Toccata pulppusi kirkkaana sointisuihkulähteenä, kevyenä ja iloisena. Fuuga oli jännittävä tie alun harmaasta kromaattisesta tuskaisuudesta lopussa säteilevään F-duurin aurinkoon.

Toisen jakson toinen teos, Max Regerin hiljainen ja myöhäisromanttinen Benedictus oli konsertin hartain hetki, jonka keskivaiheilla tuntui tapahtuneen mysteerinomainen purkaus.

Jotakin sirkusmaista oli konsertin päätösnumerossa, Louis Viernen kuudennen urkusinfonian Scherzo-osassa: ilkikuriset huilumaiset henget tanssivat tarantellaa. Musiikki yllätti modernisuudellaan: sen kromatiikassa on Schönbergin henkeä. Finaali on eriskummallisesti poukkoileva uusklassinen rytmileikki.

Ylimääräisenä Dubois soitti Aram Hatshaturjanin Miekkatanssin. Näin riemukkaan villillä päällä en ole urkuja ennen kuullut.

Lue arvio Helsingin Sanomista