Naiskuoro Timotei

Naiskuoro Timotei on 30-vuotias loppilainen lauluyhteisö. Timotei perustettiin v. 1987 Lopen lapsi- ja nuorisokuoron varttuneimmista laulajista. Kuoroa johti ansiokkaasti Director cantus Pekka Perko aina vuoteen 2010 asti. Timotein taiteellisena johtajana vuodesta 2010 on toiminut musiikin maisteri Anneli Julén.

Timotei on osallistunut menestyksekkäästi sekä koti- että ulkomaisiin kuorokilpailuihin. Matkoja on tehty vuosien aikana Viroon, Kanadaan, Italiaan, Hollantiin, Kreikkaan, Tsekinmaalle, Rodokselle, Venäjälle, Espanjaan, Saksaan ja Latviaan. Kuoro on myös levyttänyt usein, sekä maallista että hengellistä ohjelmistoa. Kuorossa laulaa yli kolmekymmentä eri-ikäistä naista, jokainen tuoden oman persoonansa laulun kautta yhteiseen, Timotei-soundiin.

Esiintyy:
8.7. Jorma Panula: Suvivesper – Peltomiehen rukous