Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Lauluja elämän rajalla

  • Olarin kirkko 1 Rälssitilankuja Espoo, Uusimaa, 02200 Finland (kartta)

© Aamos Ruha / Ville Paasimaa

Timo Riihonen, basso
Kirill Kozlovski, piano


Kun nuori ihminen kuolee, on kuin elämästä katoaisi voima. Kuin puu, joka kuolee ja kuihtuu liian aikaisin. Koin valitettavan läheltä nuoruudessani ikätoverini kuoleman. Rippipappini lohdutti meitä nuoria: ”Kun syksyn kylmät tuulet riepottelevat ruskeita kuolleita lehtiä, ei lehtivihreä niistä mihinkään katoa. Se varastoituu puuhun uutta kevättä odottamaan. Meissä on lehtivihreäsi.” Tämä lohdun sanoma kertoi meille, että vaikka liian nuorena kuollut henkilö on kaikille suuri menetys, hän ei unohdu. Hänen kauttaan ja hänen vuokseen me elämme, kasvamme, muistamme ja rakastamme entistä vahvemmin. -Timo Riihonen

Kuolema ja uuden elämän alku ovat aiheita, joita monet säveltäjät ja runoilijat ovat käsitelleet. Sibeliuksen Sydämeni laulu Aleksis Kiven runoon valmistui juuri ennen hänen pienen tyttärensä kuolemaa. On kerrottu, että Sibelius soitti laulua tyttärensä kuolinvuoteella. Toivo Kuulan Epilogi puolestaan on ylistys uuden elämän voitolle kuolemalta. Modest Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja -laulusarjassa käydään dialogia kuolevan ihmisen ja kuoleman välillä. Kuolema voi olla vapautus pitkästä piinasta tai se voi ratsastaa taistelukentällä julistaen voittoaan. Yksi ja sama, kumpi puoli sodan voittaa - kuolema korjaa omansa.

Konsertin kesto noin 70 minuuttia, ei väliaikaa.

Liput 15 – 35 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)

Edellinen
Edellinen
3. kesäkuuta

Arvo Pärt 90 vuotta: Mestariteokset Musiikkitalossa

Seuraava
Seuraava
19. kesäkuuta

Juhannusiltamat: Juurruta iloni juuret