Konserttiarvostelu – Rondo 3.7.2022 / ”Kiitettävä ja arvokas taideteko” – Rondo-lehti arvosteli Winterreise-konsertin
7.7.2022
Schubertin Winterreisesta esitettiin Hans Zenderin tenorille ja orkesterille tenorille ja orkesterille sovittama versiona 30.6. Espoon tuomiokirkossa. Solistina toimi Urkuyö ja Aaria -festivaalin taiteellinen johtaja, tenori Tuomas Katajala ja orkesterina Lohjan kaupunginorkesteri Jukka Untamalan johdolla.
Rondo-lehden arvio konsertista
No onkos tullut talvi nyt kesän keskelle? Valoisimpaan vuodenaikaan tuntuu jännältä ajatukselta vaipua Franz Schubertin ikonisen Winterreise-laulusarjan synkkyyteen, jossa Wilhelm Müllerin runojen päähenkilö aitoromanttiseen tyyliin ei edes tunnu toivovan (saati yrittävän) päästä pettymystensä ja masennustensa yli, vaan jää lähes ylpeydellä niissä vellomaan.
Urkuyössä ja Aariassa ei festivaalin taiteellista johtajaa, tenori Tuomas Katajalaa, säestänyt kuitenkaan pianisti talvisen kulkijan vaellussauvana, vaan Lohjan kaupunginorkesteri Jukka Untamalan johdolla. Hans Zenderin (1936–2019) sovitus nousikin illan pääosaan: vaikka se uskollisesti noudattikin Schubertin melodioita ja harmonioita, ei kyse ollut Schubertin ajan orkesterityylin imitaatiosta, vaan raikkaasta, röyhkeästä ja riemastuttavasta postmodernista orkestroinnista. Osin se väritti satsia 1900-luvun alun ekspressionismin keinoin, mutta toi myös mieleen Alfred Schnittken tai jopa HK Gruberin kabareevaikutteet.
Jo heti ensimmäinen laulu Gute Nacht käynnistyi jousten spiccatoilla ja puupuhaltimien ilmavilla hönkäyksillä. Kamarikokoisen pikku jousiston ja tavanomaisten puhaltimien lisäksi lavalta löytyivät kuitenkin mm. kitara, harmonikka, harppu, tuulikoneita, marimba ja kontrafagotti. Osa puupuhaltajista kulki toisinaan soittamaan eri puolille Espoon tuomiokirkkoa, tuoden tilankäytöllä uuden ulottuvuuden musiikkiin, ja saattoivat vaihtaa yllättäen esimerkiksi melodikan soittoon. Kaikkein yllättävimpiä osuuksia olivat ne, joissa lauluja upealla, täyteläisellä, kirkkaalla ja hallitulla saundillaan tulkinnut Katajala ottikin suunsa eteen megafonin.
Mistään parodiasta ei kuitenkaan ollut kyse. Winterreise oli sävellyshetkenään vaikuttavaa ja hurjan visionääristä musiikkia, jota Zender kunnioitti kuin Raamatun uuden käännöksen tekijä tai vanhojen mustavalkokuvien ja -filmien jälkikäteinen värittäjä: melankolisen vaeltajan kokema aamumyrsky (Der stürmische Morgen) tuiversi hyvinkin realistisesti, Gefrorne Tränen (Jäätyneet kyyneleet) kuulosti nimensä mukaisesti kylmiltä putoilevilta pisaroilta, Die Post toi todella postitorven mukanaan. Puolivälin Einsamkeitia (Yksinäisyys) korosti pitkitetty osuus pelkän puupalikan vaimeita lyöntejä, kaappikellon raksutuksen tavoin. Vielä loppupäänkin laulut kykenivät tuomaan elokuvallisia yllätyksiä mukanaan – etenkin Der Wegweiserin ja Das Wirtshausin koraalinomainen muhkea sointi, Mutin nietzscheläinen tunnelma, Nebensonnenin aavemaisuus ja Leiermannin pseudo-kampiliira-borduuna, puhumattakaan Letzte Hoffnungin draamallisista kontrasteista.
Esitysympäristö iski hieman kapuloita rattaisiin. Kenties kuumuuden takia Espoon tuomiokirkon ovia pidettiin auki, joka johti useisiin Helsinki-Vantaan ylilentoihin osien aikana ja väleissä. Kirkkoakustiikassa Katajala meinasi paikoin jäädä kovaakin laulaessaan orkesterin jalkoihin, ja (kenties lämpötila- ja kosteusvaihteluiden johdosta) jouset eivät aina onnistuneet non vibratoissaan intonoimaan puhtaasti (vai oliko sekin sovitukseen kirjoitettua mikrotonaalisuutta, sitä en osaa sanoa). Tästä huolimatta Zender-Winterreisen esittäminen oli LKO:lta kiitettävä ja arvokas taideteko, sellainen, joita yleensä odottaisi Suomessa pikemminkin Avantin suunnalta.
Santeri Kaipiainen, Rondo